Mahdolliset AKT:n lakot vaikuttavat DB Schenkerin kuljetuksiin

Mahdolliset AKT:n lakot vaikuttavat DB Schenkerin kuljetuksiin

Tiedotimme aiemmin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n on lakkovaroituksesta, joka koskee muun muassa 17:ää kuorma-autoalan ja 15:tä terminaalialan yritystä. DB Schenker sekä Vähälä Yhtiöt lukeutuvat mukaan näihin työtaistelutoimenpiteissä mukana oleviin yrityksiin, joten mahdollisen lakon aiheuttamat viivästykset näkyvät myös heidän palveluissaan.

Kuljettajien ja terminaalihenkilöstön mahdollinen lakko hidastaisi tuonnin ja viennin lisäksi huomattavasti myös kotimaan kuljetuksia

  • DB Schenker tiedottaa, että he pyrkivät pitämään tuotantonsa käynnissä mahdollisuuksien mukaan myös työtaistelutoimien aikana.
  • Kuljetuksissa DB Schenker priorisoi yhteiskunnalle tärkeät tuotteet kuten lääkkeet ja elintarvikkeet.
  • Henkilöstövajeen ja reittimuutosten vuoksi kuljetuksissa voi esiintyä aikataulusta poikkeavia viiveitä.
  • Kuljetusten priorisoinnin ja häiriöiden vuoksi kappaletavaran DB SCHENKERsystem premium -kuljetusaikalupausta ja muita ennakkoon aikataulutettuja noutoja ja jakeluita ei voida aikataulun mukaisesti taata.

 

DB Schenker on myös väläyttänyt erillisen lakkolisän käyttönotosta, jos työtaisteluista aiheutuu huomattavia lisäkustannuksia.

 

Näiden lakkojen lisäksi AKT on aloittanut ahtausalaa koskevan ylityökiellon kaikissa satamissa 1.2. klo 6 alkaen

Ahtaajien ylityökielto alkaa pitkittyessään hidastaa Suomen tuonti- ja vientikuljetuksia, joihin käytetään Ruotsin, Saksan, Viron ja Puolan laivayhteyksiä. Ahtaajien työnseisauksen aikana irrallisia perävaunuja ei lastata laivoihin eikä pureta laivoista. Ilman ahtaustyötä perävaunujen kuljettaminen edellyttää kokonaisen ajoneuvoyhdistelmän ja kuljettajan käyttöä, mikä lisää merkittävästi kustannuksia. 

Kysy lisää paketin lähettämisestä ulkomaille asiakaspalvelustamme arkisin klo 9-16:00

  • +358 (0)20 752 8488
  • asiakaspalvelu (at) shipit.fi
  • verkkosivujemme chatissa

 

Lue  vinkkilistamme mahdollisen AKT:n lakon ajalle sekä Kaupanalan lakon vaikutukset PostNordin toimintaan.

Kurkkaa myös uutisimme koskien lakon vaikutuksista Postin, DB Schenkerin ja GLS:n palveluihin.