Petrosoft tarttui asiakkaan suositukseen – nyt kansainvälistä kauppaa käyvät verkkokauppiaat säästävät sekä aikaa että rahaa

Petrosoft tarttui asiakkaan suositukseen – nyt kansainvälistä kauppaa käyvät verkkokauppiaat säästävät sekä aikaa että rahaa

Petrosoft on uutta teknologiaa innovatiivisesti hyödyntävä kotimainen verkkokaupparatkaisujen tomittaja. Skaalautuvuuden ja täydellisen kustomoinnin mahdollisuuden ansiosta Petrosoftin verkkokauppaa käyttävät vaivattomasti niin kasvuvaiheessa olevat kuin isommatkin yritykset. Vuonna 2022 he päättivät parantaa palveluitaan myös panostamalla tuotteiden monipuolisiin toimitusratkaisuihin ympäri maailman. 

 

Simppeli ja suvereeni kumppani kansainväliseen kauppaan

Petrosoft on tiiviissä yhteistyössä omien verkkokauppiasasiakkaidensa kanssa ja pyrkii aktiivisesti keräämään heidän ajatuksiaan ja kehitysideoitaan, jotta palvelua ja teknologiaa voidaan jatkuvasti kehittää entistä paremmaksi. Yhden Petrosoftin verkkokauppiaan ehdotuksesta tutustuimme alun perin myös Shipitiin.

  • Yksi asiakkaamme suositteli ratkaisuksi Shipitiä. Hän oli kokenut sopimukset ja osoitetarrojen luomiset eri kuriiripalveluiden omilla sivustoilla kankeiksi. Shipit tarjosi samat palvelut mutta vain yhdellä sopimuksella – ja käytännössä yhdellä napin painalluksella. Tiesimme, että palvelusta olisivat kiinnostuneet muutkin asiakkaamme, sillä kansainvälistä kauppaa käydään meillä ahkerasti, kertoo Petrosoftin myyntijohtaja,  Lauri Koskensalo.


Kävi ilmi, että useammat asiakkaat olivat kokeneet aiemmin yksittäisten kuriiripalvelujen omat sivustot ja sovellukset hankaliksi käyttää. Petrosoftille oli suuri helpotus saada kaikki toimimaan vain yhtä ja samaa palveluntarjoajaa käyttämällä. Yhdellä rekisteröitymisellä ja yhdellä laskulla saa käyttöönsä lukuisia eri toimitustapoja. 

  • Tutkimusten mukaan yksi syy ostoskorin hylkäämiseen verkkokaupassa on kallis loppusumma, joka saattaa merkittävästi kasvaa, kun sopivaa toimitustapaa ei löydy. Shipit on tullut ratkaisemaan integraationsa avulla tämän ongelman, koska he pystyvät tarjoamaan niin laajan kirjon toimitustapoja, Koskensalo toteaa. 


Petrsoft nostaa Shipitin yhteistyöstä esiin helpon käytettävyyden lisäksi myös suomalaisuuden. Petrosoft arvostaa kotimaista kumppania ollessaan itsekin suomalainen yritys. Vaikutuksen on tehnyt myös laadukas asiakaspalvelu hyvine ohjeistuksineen. 

  • Kun integraatio aloitettiin, saimme erittäin selkeät ohjeet. Myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Palaute on ollut hyvää ja lähetykset ovat toimineet, Koskensalo mainitsee.

 

 

Asiakkaat säästävät aikaa ja vaivaa – myös taloudellinen vaikutus

Kansainvälisessä kaupassa verkkokauppiaita mietityttää usein muiden maiden tullien käytännöt ja erilaiset ilmoituslomakkeet. Hankalimpiinkin kysymyksiin saa apua Shipitiltä. Se on kauppiaille tärkeää, koska niin moni toimittaa tuotteitaan ulkomaille. Kilpailijoihin verrattuna Shipit tarjoaa edulliseen hintaan hyvin laajan kattauksen toimituspalveluita ja päälle vielä suomenkielisen asiakaspalvelun verkkokauppiaille. Shipit auttaa esimerkiksi kauppa-/proformalaskujen kanssa, jotka on automatisoitu. 

Petrosoft kokee merkitykselliseksi, että he pystyvät kertomaan uusille asiakkailleen toimituspalveluasioiden olevan takuulla kunnossa. Sopimus Shipitin kanssa mahdollistaa asiakkaille monipuoliset sekä kattavat kuljetuspalvelut kotimaassa ja ulkomaille ilman kuukausimaksuja, ilman piilokuluja. Shipitin avulla asiakas saa kaikki tarvitsemansa kuljetustavat kustannustehokkaasti yhdestä osoitteesta, oli kyseessä sitten paketti, lavarahti tai vaikka koko kontin kuljetus.

  • Kansainvälisten tilausten prosessointi kokonaisuudessaan on ollut vaivatonta. Shipitin ratkaisu on säästänyt niin henkilöstö- kuin postituskulujakin asiakkailtamme. Henkilöstön työmäärää vähentää esimerkiksi se, että Shipitiltä tulostuu ulkomaiset osoitekortit, laskupohjat ja palautusosoitekortit, Koskensalo kertoo.

 

 

Shipitille on tärkeää myös kehittyä jatkuvasti ja sitä arvostamme!

Myös Shipit haluaa kehittyä vastaamaan asiakkaiden tarpeita, ja kysyi tälläkin kertaa, miten voisi parantaa palvelun laatua Petrosoftin yhteistyökumppanina. 

  • Shipit voisi vielä lisätä vähemmän käytettyjen erikoisratkaisujen tuottamista erikoislähetyksiin. Tilanteet ovat harvinaisia, mutta parantaisivat entisestään erinomaista ja kokonaisvaltaista palvelua, Koskensalo vinkkaa.

 

 

Haluaisitko sinäkin verkkokauppaasi laajan valikoiman erilaisia toimituspalveluita nopeasti, helposti ja edullisesti?

Lue lisää siitä, miten Petrosoftin asiakkaat ovat kokeneet yhteistyön Shipitin kanssa:

Petrosoftin ja Shipitin yhteistyö tehostaa kansainvälistä verkkoliiketoimintaa

Tutustu myös siihen, miten Shipit auttaa alkuun kansainvälisessä kaupassa. Löydät sivuiltamme kattavat ohjeet, läpinäkyvät hinnat ja tarvittaessa myös Chat-tuen, joka vastaa kysymyksiisi mielellään!

Shipit verkkokauppiaille