Shipit mahdollisti VIBAen kansainväliset lähetykset heti perustamisajoista lähtien
VIBAe on vuonna 2019 perustettu kotimainen kenkäyritys. Kengät on suunniteltu rakkaudella Suomessa ja Kaliforniassa, ja ne valmistetaan käsityönä perheomisteisessa tehtaassa Portugalissa.
Kansainvälisen verkkokaupan lisäksi yrityksen kivijalkamyymälöitä sijaitsee ympäri maailman: Helsingissä, Malibussa, Barcelonassa ja Tokiossa.
Perustamisajoista alkaen VIBAella on ollut vahva halu suunnata katseet kohti maailmaa, ja yritys kaipasi rinnalleen kokeneen logistiikkakumppanin. Shipitin ja VIBAen yhteistyö solmittiin korona-aikaan vuonna 2020, jonka jälkeen vuoropuhelu on ollut tiivistä ja uusia asioita ratkotaan yhdessä viikoittain.
Luotettava ja ketterä kumppani avuksi kansainvälisille markkinoille
VIBAen lähetyksistä jopa 90% lähtee ulkomaille, minkä takia sujuvalla logistiikalla on iso rooli yrityksen liiketoiminnassa. VIBAen tiimi arvostaakin erityisesti Shipitin ymmärrystä sekä logistiikasta että kansainvälisestä bisneksestä. Shipit valikoitui yrityksen kumppaniksi kansainvälisten syiden lisäksi myös erinomaisen asiakaspalvelun takia.
Asiakaspalvelu on kaiken tekemisen keskiössä ja koko Shipitin tiimin hyvä kemia ja positiivinen yrityskulttuuri on vakuuttanut myös VIBAen. Growth and Success Officer, Hannu Salminen kertookin, että Shipit antoi alusta alkaen sellaisen vaikutelman, että he ajattelevat aina asiakkaan parasta:
- Meillä kun on viiden hengen ydintiimi, vähän resursseja ja kädet aikalailla aina täynnä niin on mahtavaa, että on kumppani jolle voi luottavaisin mielin ulkoistaa palvelun. Ollaan aina saatu apua ja ohjeita siinä missä tarvitaankin. Helppous ja yhteisymmärrys on luonut vahvan suhteen meidän välille, kuvailee Salminen.
Shipit integraation avulla arki rullaa mutkattomasti ja haasteet ratkaistaan yhdessä
Shipit on integroitu osaksi VIBAen toimitusketjua. Tämä on mahdollistanut yritykselle sen, että valtaosa kaikista paketeista lähtee automaattisesti integraation avulla. VIBAen arki rullaa saumattomasti, mutta haasteisiin kuitenkin törmätään silloin tällöin.
- Meillä on lukematon määrä tapauksia, joissa Shipit on hypännyt mukaan auttamaan. Hyvä esimerkki on muutaman vuoden takainen Brexit, jonka vaikutuksena Iso-Britanniaan menevien pakettien prosessointi muuttui yhdessä yössä. Shipitin kanssa lähdettiin ratkaisemaan ongelmaa toimitustapojen ja -ehtojen kautta ja löysimme nopeasti ratkaisun siihenkin silloin suurelta tuntuneeseen haasteeseen, muistelee Salminen.
VIBAe kannustaa suomalaisia yrityksiä ulkomaankauppaan
Shipit pyrkii tarjoamaan mahdollisimman matalat hinnat myös kansainvälisille lähetyksille. Toimitushinnat herättävät verkkokauppapiireissä aina keskustelua, eikä se riipu välttämättä palveluntarjoajasta. Salmisen mukaan Shipit pystyy kuitenkin tarjoamaan hyvät pohjahinnat isolla volyymilla, sekä hinnoista pystyy myös sopimaan tapauskohtaisesti.
- Shipitin kanssa en koskaan joudu tilanteeseen, jossa joutuisin arvioimaan esimerkiksi seuraavan vuoden lähetettävien pakettien määrää. Sen sijaan hinnat katsotaan tapauskohtaisesti – tämä on ollut merkittävä plussa meille ja mahdollistaa myös meidän työn ketteryyden, summaa Salminen.
Tiesitkö, että pakettien lähettäminen ulkomaille on useissa tapauksissa jopa samanhintaista kuin kotimaisten lähetysten tekeminen? Kannustamme verkkokauppoja rohkeasti kokeilemaan lähetysten tekoa ulkomaille yksinkertaisen Shipit integraation avulla. Verkkosivuiltamme löytyy ohjeita ja neuvoja ulkomaanlähetyksiä pohtiville yrityksille ja asiakaspalvelumme on auki viikon jokaisena arkipäivänä klo 9-16:00.